Vaatetus

Itse vaatteiden ompelu jakaa mielipiteitä. On ihanaa, että saa itse valita vaatteen mallin, kankaan ja muokata vaatetta juuri omalle kropalle sopivaksi. Vaatteen kaavojen valmistus ja itse ompelutyö onkin sitten eri asia. Vaatteen valmistus vaatii pitkäkestoista työskentelyä, äärimmäistä tarkkuutta ja tunteja työskentelyssä saattaa vierähtää, jotta vaatteesta saisi haluamansalaisen. Ja silti lopputulos ei välttämättä miellytä. Oman vaatteen ompelu on kuitenkin todella motivoivaa, ainakin omasta mielestäni. Vaatteen ompelussa tulee harjoiteltua monia ompeluun liittyviä taitoja. Lisäksi monessa vaatemallissa on pieniä yksityiskohtia, joita tehdessä oppii aina vähän lisää ja uutta. Mielestäni siksi oman vaatteen ompelu sopii hyvin alakoulun käsityön oppisisältöihin.

Itse olen aina pitänyt vaatteiden ompelusta, vaikka se jakaa omaakin mielipidettäni alussa kuvailemallani tavalla. Lisäksi se tunteiden kirjo, mikä vaateen valmistusprosessissa nousee esiin, on aika laaja. Useimmiten aika kultaa muistot ja vaateen valmistus ei jälkikäteen ajateltuna ollutkaan niin vaikeaa. Se ajatus saa minut uudelleen ompelukoneen ääreen vaatetta valmistamaan.

Tässä kuvia käsityöopinnoissa valmistamastamastani mekon valmistusvaiheista:

Vaatteen suunnittelu, kaavoitus, leikkuusuunnitelma
ja kankaiden leikkuu.



Taskujen valmistus, etusaumojen ompelu, muotolaskosten
ompelu sekä huolittelu saumurilla.



 Pääntien muotokaitaleisiin tukikangas, muotokaitaleiden
kiinnitys mekkoon ja pääntien tikkaus.



 Hihan kiinnitys ja hihansuun tikkaus.



Muotikuva vaatteestani


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti